Loma sitten oli ja meni ja työ alkoi ja paniikki. Jos olisin yhtään pessimismiin taipuvainen ihminen, pohtisin katkerana mitä ihmettä mä sitten lomalla tein kun gradua en saanut aikaiseksi. Ai niin, mähän olen pessimismiin taipuvainen ihminen; mitä helvettiä mä sitten oikein tein? Jaa. Kissanhäkkiä. Lenkitin koiria. Joskus piti tiskatakin. Niin ja katselin youtubesta who'se line is it anyway -pätkiä. Loistavaa kamaa.

Mutta ei se auta kuin todeta että perseeksi meni se loma, ja tarttua positiivisiin ajatuksiin tässä tilanteessa. Hyvää on mm. se, että olen saanut parina iltana gradutiedoston auki. Koska se todellakaan ei ole itsestäänselvää että sitä vaan istuu koneelle ja aukaisee sen, koska ahdistus iskee pelkästä ajatuksestakin. Mutta nyt ei takerruta siihen, vaan niihin hyviin asioihin. Toinen hyvä asia on se, että mulla on hyvin, hyvin vähän aikaa. Tarkoittaen sitä, että mun on P A K K O ottaa ja avata se gradutiedosto ja naputtaa sinne suurella raivolla tekstiä, koska huomennakaan ei ole aikaa, eikä sitä seuraavana päivänä, ja viikonlopulla se aika mitä on käytettävissä menee gradun paukuttamiseen, koska kuolema koittaa jos sitä ei saa silloin tehtyä sivutolkulla. Toisin sanoen: viimehetken paniikki alkaa hiipiä sieluun. Mutta on tässä vielä aikaa. Hyvin vähän, mutta on kuitenkin. Jotain hyvää on myös siinä, että tällä hetkellä kärsin kohtuullisista univaikeuksista. Yhtenäkään yönä en ole edelliseen pariin viikkoon päässyt nukkumaan ennen yhtä, ja herätys töihin onkin sitten knlo 04.30 että ehtii lenkittää vielä muppeja hieman ennen töihinlähtöä. Tämä ei ole niin reipasta miltä se kuulostaa, vaan kokemuksen muokkaama rutiini, koska työpäivän jälkeen sitä parin tunnin lenkkiä ei vaan irtoa. Yllättävää kyllä, tämä ylikierroksilla töhöttäminen vähillä yöunilla onkin ihan sopiva mielentila gradunkirjoitukseen. Vähän välillä ajatus pätkii ja meinaa olla vaikeuksia muistaa mitä asiaa sitä edellisen kerran jäi kirjoittamaan, mutta aivokapasiteetti ei riitä myöskään mihinkään muuhun kuin siihen yhden asian nakuttamiseen. Että näillä mennään.

Eli positiivisuuspläjäyksellä mennään eteenpäin. Kaksi päivää gradunkirjoitusta ja kaksi sivua tekstiä on nyt takana. Jotain se on sekin. Tällä hetkellä nakuttelen aiheesta Teacher Knowledge ja alakappaletta subject matter knowledge, johon on ihanan helppoa suoltaa liipalaapaa. Nyt taidan kuitenkin yrittää sitä nukkumaanmenoa. Nukahtamiseen auttaa mukavasti Julie Gess-Newsomen Examining Pedagogical Content Knowledge. 

Näin sunnuntain (onko nyt sunnuntai? On nyt sunnuntai) kunniaksi täytyy summata tämän viikon saavutukset ja julistaa että vituiksi meni. Kirjoittaminen jökki ja jotenkin ei ollut aikaa ja ei ollut inspiraatiota ja koiriakin piti lenkittää ja kaikkee niin en ehtinyt.

Oikeasti aloin kehittää itselleni henkistä ongelmaa gradun tekemiseen. Onko se nyt tarpeeksi hyvä, onko tää lähde nyt varmasti just eikä melkein sinne päin ja mitähän sitten kun mä palautan sen ja jos tulee huonoa palautetta tai jotain. Eli parempi olla vaan yrittämättä! Näinhän tää juttu toimii.

Jotain ihmeellistä kuitenkin tapahtui tänä aamuna. Ensinnäkin yksi ihana asia tapahtui tänä aamuna vol 1 eli kolmen aikaan aamuyöstä ennen nukkumaanmenoa, kun lueskelin yhtä lähdekirjaa. Siinä ne sanat törötti mustana valkoisehkolla, teacher subject matter knowledge and beliefs ja silloin tiesin, että kaikki olisi hyvin ja gradusta tulisi hyvä ja tähänkin risukasaan pitää hankkia pimennysverhot kun aurinko paistaa silmiin niin perkeleesti. On muuten ärsyttävää kun keittiössä ei ole kunnon verhoja, ja pitää sitten siristellä että näkisi tietokoneen ruudusta mitään. Enivei, nukuin onnellisena kuin pieni porsas, ja aamulla vol 2 eli yhdentoista aikaan aamulla heräsin ja teki mieli kirjoittaa gradua. Ja oli sellainen olo että se on _kivaa_. Mittaisin kuumeen jos omistaisin mittarin.

Nyt olen siis lueskellut lähdekirjaa innoissani, kokenut taas epätoivon hetkiä (taas se jotenkin lipsuu perkele johonkin ihan muuhun kuin mihin haluaisin tuo lähde) ja väännellyt mindmappeja niin että aivot on aivan solmussa. Mutta siitä tulee hyvä. Tulee. Kohta mulla on taas jotain josta kirjoittaa. Näin innostuneena ajattelin julkaista tämänhetkisen sisällysluetteloni, jonka repäisen tässä ja nyt päästäni.

*   *   *

1 Introduction

2 Teacher subject matter knowledge and beliefs

     2.1 Categorization of teacher subject matter knowledge

     2.2 Subject matter knowledge implications in teaching

      2.3 Teacher beliefs and implications in teaching

3 Teacher self-efficacy

      3.1 Self-efficacy beliefs

      3.2 Teacher self-efficacy

      3.3 Sources of efficacy information

      3.4 Types of self-efficacies

 

      3.6 Measurement of self-efficacy                      

4 Finnish National Curriculum

    4.1 Topics and student goals

    4.2 Curriculum as a teacher tool

5 The present study

    5.1 The questionaire

    5.2 Analysis

    5.3 Results

6 Discussion

7 Summary

Bibliography

*  *  *

Noniin, tuliko ensimmäisenä sellainen olo että mitä vittua ja ei tossa ole mitään järkeä? Jos selitän sen niin että opettajien tietämys tieteenalasta (subject matter knowledge) olis niinku tärkeetä, ja sitten sekin on niinku tärkeetä että mitkä ne opettajien uskomukset ja fiilikset (beliefs & self-efficacy beliefs) on siitä aineesta, koska se vaikuttaa miten hyviä opettajia ne on. Ja siksi siinä on myös tämä opetussuunnitelma (Finnish national curriculum), että se on se pohja mitä niiden tarviisi osata ja osata opettaa, joten ne asiat mitä mä kyselyssä kyselen perustuu opetussuunnitelmaan. Ja sitten niinkun olisi se kysely jossa kyselen että ootko hyvä opettaa kielioppia ja kirjoitusta ja kuullun ymmärrystä ja mikä oli helpointa ja vaikeinta. Tekeekö järkeä? Onko yhtään loogista edes? Mulla on pää jo liian solmussa tän kanssa. Mä usutan raivobambin sen ihmisen kimppuun joka sanoo että ihan epäloogista sheissea. Mutta olkaa silti rehellisiä.

Joku saattaa ehkä tehdä nyt sellaisen havainnon, että en ole päivittänyt blogia moneen päivään. Koska kaikki luultavasti tuntevat mut niin hyvin, mun ei tarvitse edes kertoa ettei se johdu siitä että olisin ollut niin kiireinen gradun kirjoittamisen kanssa etten olisi ehtinyt hehkuttaa siitä edes blogiin.

Osittain tämä aikaansaamattomuus johtui siitä, että mulla oli ensimmäinen Kriisi gradun kanssa, sekä siitä että Kriisin seurauksena piti vähän katella uusia lähteitä ja osittain siitä että vaihdoin paikkakuntaa ja siihen liittyi kaikkea pakollista hässäkkää kuten pakkaamista ja autossa istumista ja parin päivän sosiaalisen vajeen paikkaamista ja kavereiden näkemistä ja X-asennossa omassa sängyssä makaamista siitä ilosta että voin maata omassa sängyssä X-asennossa.

Tässä vaiheessa haluan selittää, minkä takia tämä teksti on vielä normaaliakin epäselvempää. Se johtuu siitä, että viime yönä näki hirveen hyvin vielä yhden aikaan treenikentällä puuhastella ja mulla oli vielä tarpeeksi kajahtanut treenikaveri mukana että se suostui mun kanssa heilumaan treenikentällä läpi yön, ja sen jälkeen oli vielä niiiin kiva ilma lenkkeillä että käytiin vielä vähän käppäilemässä. Ja aamuksi oli sovittu yhdeksäksi treffit parin kaverin kanssa yliopiston kirjastolle tekemään gradua. Yhdeksäksi! Täydellisen epäinhimillistä. Eli syy sille miksi kirjoitan neljä riviä pitkiä lauseita on se, että ajatus ei kulje sitä vertaa että muistaisin mistä mä sen lauseen ylipäänsä aloitin. 

Mutta eniveis, back to gradu. Sain selvitettyä Kriisin itkemällä kaverille siitä miten gradu on paskaa ja se kyseli fiksuja kysymyksiä ja sitten jotenkin se kriisi meni ohi. Tarviin nyt vaan vähän toisenlaista matskua lisäksi gradun lähteisiin ja kyllä, se on ihan hyvä syy kriiseillä. Tällä hetkellä en ole lukenut vielä tarpeeksi että tietäisin tuleeko se toinen lähestymistapa tähän aiheeseen kulkemaan nimellä teacher content knowledge vai jotain muuta, mutta ajatukset alkaa pikkuhiljaa muotoutua.

Tällä hetkellä käännän opetussuunnitelmaa että saan sillä perusteltua sitä mun kyselyä. Tässä virkeystilassa ei oikein hyvä heilu, kun mä muutenkin olen aivan saatanan huono kääntäjä. Itseasiassa mun mielestä kääntäminen pitäisi kieltää laissa. Jos ei ymmärrä kieltä niin... kantsis opetella. Ei siinä kukaan paljosta jäisi paitsi. Mutta siis joo. Luovutin tältä erää tuon kääntämisen kanssa sen jälkeen kun olin pohtinut puoli tuntia, miten käännän sanan "tiedonhankintaväline" ja toisen puolituntisen, mikä helvetti on "yritteliäs" (sanakirja antaa mulle sellaisen ihanuuden tälle kuin enterpreneurial, ja mä olen vähän sitä mieltä että haista paska sanakirja). Nyt kuittaan ja rupean meditoimaan saadakseni vastauksen kysymykseen onko yritteliäs sama kuin proaktiivinen tässä kontekstissa ja milloin kello on tarpeeksi paljon että kehtaan kysyä kavereilta että joko mennään syömään.

Eli aivan laiskapaskapäivä. Mutta ei voinut mitään, koska:

- Aamulla herätessäni (klo 11 aikaan) oli ihanan viileää! Piti syödä aamupalaa ja pikaisesti katsastaa, mitä netissä on tapahtunut.

- Kun olin pikaisesti suoriutunut aamupalasta (klo 12.30) täytyi lähteä viileän sään takia kerrankin nautiskelemaan ulkoilmasta päiväsaikaan kun siihen kerran pystyi. Ne jotka tässä vaiheessa kauhistuivat, mupet oli käytetty kyllä aamukusella äiteen toimesta jo ennen tätä.

- Lenkiltä tullessa n. klo 13.15 aikaan (ja kyllä, mä JUOKSIN, jee!) alkoi olla nälkä. Siispä menin kauppaan. Kunhan ensin ihan vähän vaan vilkaisen, mitä facebookissa on. Ja PP:ssä. Ja Johanna Tukiaisen blogissa, mutta tästä syytän täysin PP:tä.

- Klo 14.00 mulla oli ruokatavarat hallussa ja aloin tehdä ruokaa. Possupataa, NAM! Harmi vaan kun siinä menee tunti tehdessä. Siihen mennessä oli jo sen verran nälkä (aamupala ei ollut kummoinen), että ei voinut keskittyä gradun tekemiseen. Ruoan tuloa odotellessa selasin läpi Lonely Islandin tuotannon youtubesta. Kolme kertaa.

- Klo 15.00 sain ruokaa. Jee, ruokaa! .. paitsi se oli vielä raakaa ja piti iskeä vielä takaisin uuniin. Eli ruoka oli navassa ja tyytyväisyys laskeutunut vasta klo 16.00 aikaan.

- Hyvällä ruoalla on se huono puoli, että sitä syö liikaa. Ja senkin jälkeen kun on syönyt vähän liikaa, pitää ottaa vielä pieni makusteluannos. Kuka arvaa, mitä seuraavaksi tapahtui?

- Herään klo 18.30 sohvalta onnellisena. Menen valittamaan facebookiin miten mälsää oli nukkua näin pitkään ja mistähän sitä saisi lisää virtaa. Jotenpa päätin mennä uudelle juoksulenkille! Kyllähän nyt mupet tarvitsee lisää lenkitystä. Lenkillä pääsin n. klo 19.30 aikaan

- 20.30 tulen onnellisena lenksalta (juoksin taas, jee!) ja käyn gradun kimppuun.

Näiden suurien ponnistelujen tuloksena sain aikaiseksi 1,5 sivua tekstiä. Ehkä 2. En muista.

Mutta se oli oikeasti hyvää tekstiä! Ihan mahtavaa! Ei kysytä mun ohjaajan mielipidettä mutta lähestulkoon maailmaamullistavan upeaa! Ja lähteitä selailin viiden uuden listanjatkeen verran ja suunnittelin ja olin mahtava ihminen. Kyllä ansaitsen aplodit tästä. ANSAITSEN.

Yksi asia, mikä mua nyppii akateemisessa kirjoittamisessa on se, että oma pää ei ole hyvä lähde kirjoittamiselle. Mikään ei ole niin masentavaa kuin saada takaisin papereita joissa on punaisella tussilla vedelty viivoja ja ympyröitä ja se yksi rystyset valkoisina paperiin painettu sana: "SOURCE?"

Vuodatuksen värivalikoimissa ei ole sitä erityisen ilkeää punaista sävyä, jolla tämä sana aina kirjoitetaan.

Se mikä mua tökkii, on herra Bandura. Ihan kiva teoria sulla joo, mutta miksi nämä self-efficacyn lähteet ovat niin -anteeksi vaan- perseestä? Ensinnäkin tämä lähde: vicarious experiences. Eli katsotaan miten joku läheinen ihminen samantyylisessä tilanteessa suoriutuu, ja siitä saadaan hyvät fiilikset että toi onnistui, niin varmaan onnistun minäkin! Ihan täyttä paskaa, according to Kinnunen (2011). Oikeassa maailmassa siinä käy niin että se samassa graduryhmässä oleva ärsyttävä blondi jolla on 60 sivua tekstiä jo ensimmäisellä graduryhmäkerralla ei todellakaan saa mulle sellaista fiilistä että kyllä mäkin sen saan aikaiseksi. Lähinnä tekee mieli mennä vetelemään ranteita auki sillä yhdellä sivulla jonka olet gradustasi tulostanut ja lohduttautua sillä että vaikka sillä ärsyttävällä ämmällä on melkein gradu kasassa, MULLAPA on... jotain.. ehkä... no jotenkin olen kuitenkin päivän päätteeksi henkinen voittaja jumalauta! Ja mikäs sen parempi motivaattori sille että mä olen maailman paras, kuin että joku niistä ärsyttävistä marimekkopenaalisista huulirasvaa käyttävistä "minusta tulee täydellinen englanninopettaja" -ihmisistä mokaa täysillä? Ei sillä että mulla olisi jotenkin huono asenne. Tässä vaan niinkun yritän eläytyä siihen mitä joku muu ehkä voisi joskus tuntea. Junou.

Toinen asia mikä tuossa teoriassa tökkii on se, että kuulemma myös physiological arousal vaikuttaa siihen, miten hyväksi itsensä tuntee. Eli according to Bandura (1977), jos on henkisesti jännittyneessä tilassa, oletus siitä miten hyvin tulee onnistumaan on huono. Jos taas ihminen on, as stated by Bandura (1977), rauhallisessa mielentilassa, hän olettaa selviytyvänsä paremmin. Totuuden jyvä siinäkin on, as assessed by Kinnunen (2011), MUTTA siitä puuttuu yksi hyvin tärkeä osa. Kun ihminen on henkisesti jännittyneessä tilassa, iskee päälle hyvin primitiivinen fight or flight -moodi. Bandura, tuo munaton vässykkä, ottaa huomioon ainoastaan vaihtoehdon "flight". Entä sitten se henkinen jännittyneisyyden tila, jossa tekee mieli pomppia ja huutaa ja kuunnella final countdownia volat täysillä koko yön ennen jotain koitosta (kuka muu tunnustaa? En varmasti ole ainut joka tekee näin) ja sitten kun koitoksen paikka tulee, on testosteronit koholla (koska olen humanisti, voin sanoa näin myös vaikka tarkoitan myös naisia) ja tuntuu että milloin tahansa voisi ruveta lentämään ja pelastaa maailman tai tehdä maailman parhaan tokokoesuorituksen tai vetää ihan saatanan hyvän enkuntunnin artikkeleista tai sivulaiseen sanajärjestyksestä. Mitä se on jos ei "physiological arousal"ia? Ja mikä muka paremmin boostaisi self-efficacya?

...ja tätä vääryyttä mun on turha alkaa selittää gradussa, koska paperi tulisi takaisin bumerangina koska sen pohdinnan perässä ei olisi sitä kohtaa "according to FiksuIhminen (1984)". 

Edistymisestä ei puhuta. Sanotaanko näin että tämä materiaalien surkeus lowered my self-efficacy beliefsejä niin että mulla on nyt lowered success rates. Ehkä jos joku koittaisi vähän appliata tätä teoriaa ja kokeilisi vähän verbal persuasioniä niin tää onnistuisi?